27.3.1992

A:n kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

A on asianajaja B:lle 22.12.1987 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla ja kannetta kehittäessään kertonut, että jyrsijä C oli 29.9.1980 valvonut Helsingin raastuvanoikeudessa suullisen testamentin 2.7.1980 kuolleen D:n jälkeen B:n toimiessa hänen asiamiehenään.

B oli sittemmin 2.10.1980 toiminut C:n pyynnöstä uskottuna miehenä D:n jälkeen toimitetussa perunkirjoituksessa. Perunkirjoituksesta ei ollut annettu tietoa D:n perilliselle A:lle, joka oli hänen äitinsä. D oli otettu ottolapseksi 4.4.1950 eikä häneltä ollut jäänyt ottovanhempia eikä näiltä puolestaan rintaperillisiä. Näin ollen ei ollut voitu soveltaa perintökaaren kumottuja 4 luvun 2 ja 3 §:n säännöksiä, vaan sen 2 luvun 2 §:n 1 momenttia, jonka mukaan A perinnönjättäjän äitinä oli ainoa perillinen.

B oli C:n pyynnöstä myös laatinut D:n jälkeen perinnönjakokirjan ja toiminut perinnönjaossa uskottuna miehenä. Perinnönjako oli toimitettu 10.7.1981. Perinnönjakokirjan mukaan kaikki D:n omaisuus oli mennyt C:lle. Kuolinpesään oli kuulunut muun ohella 5.819 Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiön osaketta, jotka B oli 14.7.1981 C:n puolesta myynyt 128.018 markan kauppahinnasta.

Testamentti oli annettu tiedoksi A:lle vasta 24.8.1981 hänen vaatimuksestaan. Saatuaan tiedon testamentista A oli moittinut sitä. Helsingin raastuvanoikeus oli 14.6.1982 julistanut testamentin pätemättömäksi. Helsingin hovioikeus oli 16.1.1985 ja Korkein oikeus 16.1.1986 pysyttänyt raastuvanoikeuden päätöksen. Asianajaja X oli raastuvanoikeuden määräämänä pesänselvittäjänä 19.2.1986 luovuttanut kuolinpesän omaisuuden kokonaisuudessaan perintönä A:lle.

C oli 6.10.1982 kirjallisesti sitoutunut suorittamaan osakkeista saamansa kauppahinnan kolmen kuukauden kuluessa testamentin moitteesta annettavan päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta. Vaatimuksesta huolimatta C ei ollut tätä sitoumustaan täyttänyt.

C oli kerrotulla tavalla lainopillista asiantuntemusta edustaneen asianajaja B:n avustamana myynyt kuolinpesän omaisuutta ilman, että siihen olisi ollut laillista oikeutta. Omaisuuden myyntiin ei olisi muutoinkaan ollut tarvetta, koska kuolinpesässä olleilla rahavaroilla olisi pystytty kattamaan kuolinpesän kaikki tarpeelliset menot. B oli siten tuottamuksesta osaltaan aiheuttanut A:lle osakkeiden kauppahinnan suuruisen vahingon.

Tämän vuoksi A, joka oli vaatinut C:n velvoittamista sitoumuksensa mukaisesti suorittamaan hänelle 128.018 markkaa korkoineen, on vaatinut, että B velvoitetaan yhteisvastuullisesti C:n kanssa suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena sama määrä 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien, kuitenkin vähennettynä sillä määrällä, mikä C:ltä edellä mainitun sitoumuksen perusteella saatiin. Lisäksi A on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Vastine

B on kiistänyt kanteen perusteeltaan ja määrältään ja vaatinut sen hylkäämistä. A:n perillisasema oli ollut tulkinnanvarainen eikä B ollut menetellyt tuottamuksellisesti, kun hän oli pitänyt D:n testamenttia lainvoimaisena, vaikka sitä ei ollut annettu tiedoksi A:lle. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä säädettyjä erittäin painavia syitä A:n taloudellisen vahingon korvaamiseen ei myöskään ollut.

Raastuvanoikeuden päätös 17.3.1989

Selvitetty tosiseikasto

D, joka oli syntynyt 15.2.1950, oli kuollut rintaperillisittä 2.7.1980. Hänet olivat 4.4.1950 ottaneet ottolapsekseen F, joka oli kuollut 22.11.1969, ja G, joka oli kuollut 22.1.1955, kumpikin vailla omia rintaperillisiä. D:n äiti oli jutun kantaja, A, entinen A. Tämä seikka oli käynyt ilmi D:n perunkirjoituksen perusteena olevista asiakirjoista.

D oli 22.6.1980 sairastuttuaan vakavasti tehnyt suullisen testamentin, jossa hän oli määrännyt kaiken omaisuutensa C:lle. C oli valvonut testamentin 29.9.1980 B:n toimiessa hänen avustajanaan. B oli C:n toimeksiannosta toimittanut perunkirjoituksen D:n jälkeen 2.10.1980, jolloin pesän oli ilmoittanut D:n morsian H. C oli B:n toimiessa hänen asiamiehenään kuulustuttanut testamentin todistajana H:ta 29.12.1980. B oli 10.7.1981 laatinut "Perinnönjakokirja ja testamenttisaannon vastaanottokirja"-otsikoidun asiakirjan, jossa C oli ilmoittanut testamentin perusteella omistavansa kaiken D:n omaisuuden ja ottavansa sen vastaan sekä ilmoittanut D:n perillisenä perinnönjaon samalla toteutuneen. C oli 14.7.1981 B:n toimiessa hänen asiamiehenään myynyt D:n kuolinpesään kuuluneet 5.819 kappaletta Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiön osaketta 128.018 markan kauppahinnasta. B oli 3.8.1981 tilittänyt kaupasta saadut varat vähennettynä siitä suoritetulla leimaveron määrällä 768,10 markalla C:lle. C oli B:n toimiessa hänen asiamiehenään antanut testamentista tiedon 17.11.1980 ja 7.1.1981 kahdelle henkilölle, joita oli väitetty D:n ottovanhempien sukulaisiksi, ja A:lle 24.8.1981, tämän ilmoittauduttua 18.8.1981 ja vaadittua perintöä asiamiehensä välityksin.

Helsingin raastuvanoikeus oli 14.6.1982 A:n kanteesta julistanut testamentin pätemättömäksi ja Helsingin hovioikeus oli 16.1.1985 antamallaan tuomiolla sekä Korkein oikeus 16.1.1986 antamallaan tuomiolla pysyttänyt raastuvanoikeuden päätöksen. Edelleen raastuvanoikeus oli 10.9.1982 määrännyt asianajaja X:n D:n kuolinpesän pesänselvittäjäksi. C oli 23.9.1982 pidetyssä pesänselvityskokouksessa ilmoittanut pesänjakajalle myyneensä osakkeet. C oli pesänselvittäjän vaatimuksesta 6.10.1982 allekirjoittanut sitoumuksen, jolla "Minä C sitoudun täten suorittamaan siihen oikeuttavalle henkilölle viimeistään kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun opiskelija D:n jälkeen valvomaani suullista testamenttia koskeva testamentin moiteasia on lainvoimaisesti ratkaistu Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiön osakkeista (5.819 kpl) saamani kauppahinnan kokonaisuudessaan". A:n asiamies oli vaatinut C:ltä sitoumuksen mukaista suoritusta 21.3.1986 päivätyllä kirjeellä. A:n asiamies oli B:lle osoitetussa, toukokuussa 1986 päivätyssä kirjeessään katsonut B:n menetelleen huolimattomasti ja edellyttänyt korvauksen suorittamista B:n vastuuvakuutuksesta.

Johtopäätökset

Raastuvanoikeus on katsonut B:n tosin menetelleen huolimattomasti laiminlyödessään lainopillista asiantuntemusta edustavana asianajajana kutsua A:n D:n jälkeen toimitettavaan perunkirjoitukseen, antaa A:lle tiedoksi D:n tekemän testamentin tai kutsua hänet perinnönjakotilaisuuteen D:n jälkeen. B ei ollut toisaalta myöskään kutsunut perunkirjoitukseen tai perinnönjakotilaisuuteen niitä henkilöitä, joille hän C:n asiamiehenä oli antanut testamentin tiedoksi 17.11.1980 ja 7.1.1981. Koska B ei ollut kuitenkaan ollut sopimussuhteessa A:han, hänen vastuunsa kanteessa väitetystä vahingosta voisi tulla kysymykseen vain vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n nojalla. Kysymyksessä olisi sanotun lainkohdan mukainen taloudellinen vahinko, joka ei ollut yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Tällaisen vahingon korvaaminen voisi tulla kysymykseen, paitsi milloin vahinko oli aiheutettu rikollisella teolla tai julkista valtaa käytettäessä, myös milloin siihen muissa tapauksissa oli erittäin painavia syitä. B:n ei ollut asiassa väitetty toimineen vilpillisesti eikä asiassa ollut näytetty muitakaan erittäin painavia syitä olevan olemassa.

Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että B olisi menettelyllään aiheuttanut A:lle kanteessa kerrotun vahingon.

Tuomiolauselma

Samalla kun C on velvoitettu sitoumuksensa perusteella suorittamaan A:lle 128.018 markkaa 16 prosentin korkoineen 16.4.1986 lukien, kanne on B:n osalta hylätty.

Helsingin hovioikeuden tuomio 13.2.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi muun muassa A: oli valittamalla saattanut jutun vaatien myös hovioikeuden osalta korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, ei ole muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä. Asian näin päättyessä A:lle ei tullut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa.

Perustelut

D on 4.4.1950 otettu ottolapseksi. Hänen ottovanhempansa ovat kuolleet ennen häntä ja, kuten hän itsekin, rintaperillisettä. Näin ollen hänet on 19.1.1979 lapseksiottamisesta annetun lain 33 §:n 1 momentin, ottolapsista 5.6.1925 annetun lain 4 §:n 2 ja 3 momentin, perintökaaren kumotun 4 luvun säännösten sekä perintökaaren 2 luvun säännösten nojalla perinyt hänen sukulaisensa.

Perunkirjoitustiedoista on ilmennyt, että D oli 4.4.1950 otettu ottolapseksi. Perunkirjoituksen uskottuna miehenä, perinnönjakokirjan ja testamenttisaannon vastaanottokirjan laatijana sekä C:n asiamiehenä osakkeita myytäessä B:lla on siten asianajajana ollut erityinen aihe selvittää D:n mahdollisten sukulaisten perintöoikeus. Ilman tätä selvitystä B ei ole voinut todeta, oliko testamentti lainvoimainen ja C:lla sen perusteella oikeus myydä osakkeet. B on kuitenkin selvittämättä noudatettavan ottolapsilainsäädännön perusteella asianmukaisesti testamentin lainvoimaisuutta avustanut C:tä laatimalla myyntiä varten C:n saannon osoittamiseksi testamenttisaannon vastaanottokirjan ja myymällä sen nojalla C:n asiamiehenä A:lle kuuluneet Lounais-Suomen Sähkö-Osakeyhtiön osakkeet. Näin menetellessään B on tuottamuksesta aiheuttanut A:lle hänelle perintönä kuuluneiden osakkeiden menettämisestä johtuneen vahingon.

Tämä A:n taloudellinen vahinko ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Sen hyvittäminen edellyttää siten vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n nojalla erittäin painavia syitä. Korkein oikeus katsoo, että tällaiset syyt ovat olemassa seuraavilla perusteilla. B on toiminut asiassa asianajajana. Hänellä on siten yleisen asianajajayhdistyksen sääntöjen vahvistamisesta annetun oikeusministeriön päätöksen 38 §:n nojalla ollut erityinen velvollisuus toimia tunnollisesti. Hänen asianajajan asemansa oikeuttaa myös siihen liittyvän hyväksymismenettelyn ja julkisen valvonnan johdosta luottamaan, että hän täyttää toimissaan tunnollisuusvaatimuksen. Edellä mainituista syistä B ei ole osoittanut riittävää tunnollisuutta myydessään D:n kuolinpesään kuuluneet sähköyhtiön osakkeet. Samalla hän on yksipuolisesti pyrkinyt valvomaan vain toimeksiantajansa C:n etua, vaikka hänen olisi perunkirjoitustietojen perusteella asianajajana tullut kiinnittää huomiota myös D:n mahdollisten sukulaisten oikeuteen ja etuun. B on siten esiintynyt julkista luottamusta herättävässä asemassa, mutta jättänyt riittävästi noudattamatta tuon luottamuksen perusteena olevaa asianajajan tunnollisuutta ja tehtävänsä vaatimaa tasapuolisuutta.

Tuomiolauselma

B velvoitetaan suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena 128.018 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 22.12.1987 lukien. Korvausvastuu on yhteisvastuullinen C:n suoritusvelvollisuuden kanssa.

B velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista jutussa 20.000 markkaa.